Elokuvateatteri Niagaralla on tapana kutsua postituslistallaan silloin tällöin ilmaisiin ennakkonäytöksiin. Vaikka en olekaan lehdistön jäsen, ajattelin kirjoittaa muutaman sanan kiitoksena elokuvan näkemisestä.
Kangastuksia
Les amours imaginaires, Kanada 2010
Tässä muutamia suomenkielisiä arvosteluita elokuvasta:
Episodi.fi
FilmiFIN
Helsingin Sanomat
Tällä kertaa menin leffateatterin saliin ilman kunnon perehtymistä elokuvaan. Tunnustan, että en tiennyt elokuvan ihmelasta Xavier Dolania, joka ohjasi, käsikirjoitti, näytteli yhtä pääosaa ja oli yksi elokuvan tuottajista. Kaikki tämä siis 21-vuotiaana. Huomasin vasta lopputekstien rullatessa, että pääosan esittäjä onkin ollut aika monenlaisessa roolissa tämän elokuvan teossa.
Toinen vasta elokuvan aikana huomaamani asia on tapahtumien sijoittuminen Kanadaan. Elokuvan värikäs kaupunki on niin eurooppalainen miljöö, että asia varmistui vasta, kun Montréal lausuttiin nimeltä. Tosin ihmettelin jo aiemmin muutaman roolihahmon amerikkalaista aksenttia sekä englanninkielisiä lainasanoja ranskaa puhuessaan. Valitettavasti jääkiekkoa ei sivuttu sanallakaan koko elokuvassa.
Elokuva alkaa tuntemattomaksi jääneiden hahmojen monologeilla, joita nähdään vielä kesken tarinankin. Monologit ovat kuin jostain terapiaistunnosta, jossa nuoret aikuiset kertovat muun muassa ihastumisen tunteesta, kuvitteellisesta rakkaudesta, parisuhteen päättymisestä. Tavallaan ne luovat päätarinaa useampia näkökulmia aiheeseen, mutta ovat myös juonesta irrallisia, mikä saattaa sekoittaa katsojaa.
Elokuvassa on paljon hyvää musiikkia, josta parhaana esimerkkinä trailerinkin taustalla jonkinlaisena tunnuslauluna toimiva Dalidan italiaksi tulkitsema Bang Bang. Sama Sonny Bonon säveltämä Cher-hittihän on kuultu Nancy Sinatran tulkitsemana myös Quentin Tarantinon Kill Bill: Vol. 1 -elokuvassa. Tarantinon tyyli tuli välillä muutenkin mieleen, kun biisien soidessa päähenkilöt kävelivät hidastetuissa kuvissa kameran zoomatessa heidän kasvoihinsa.
Elokuvassa ei ole oikein selkeää perinteistä draaman kaarta, vaan se on pikemminkin sarja tunnelmia, millaisena elokuva toimiikin ihan tyydyttävästi. Kangastuksia ei ole mikään elokuvahistorian merkkipaalu tai hienoin näkemäni elokuva, mutta katsomisen arvoinen kuitenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti